Mul on tapana mieltä purkaa, kertoa tosijuttuja, ja ne aiheet ovat kaikille tuttuja

Mooi kaikki!(:

Ensinnäkin pahoittelut tästä tauosta, en oo mitenkään saanu aikaseks kirjottaa mitään hirveen järkevää, oon tehny monta luonnosta mutta lopulta ne on jääny kesken ja sit poistin ne. Laiska paska

Jotenkin multa on menny ihan ohi tää koko joulun tuleminen. Joka aamu avan edelleen joulukalenterin luukun henkisesti 4-vee ja meillä on ikkunalaudoilla kynttilöitä ssun muuta, pöydät täynnä lahjapaperia ja teippiä, ja koulukortteja suorastaan tulvii postilaatikosta. Ja sit oon mä, joka ei edes oo viel sisäistäny et hemmetti, sieltä se joulu taas tulee vaikka vasta oli kesä.
Tykkään joulusta. Tykkään lahjoista ja jouluruuista. Tykkään siitä rauhallisuudesta ja tunnelmasta. Joulu vois olla useemminkin.
Rakastan sitä kun saan kävellä kauppaan ja ostaa kavereille joululahjoja. Tänä vuonna tosin ostin vaan kahdelle kaverille, mutta ei se mitään.

Mulla on aiemmin ollu hyvinkin suuri kaveripiiri, mut nykyään ihmisiä vaan karsiutuu pois yks kerrallaan. Mulla on paras kaveri, ja yks hyvä ystävä, ja sit on ne taustajoukot, jotka pienenee koko ajan. Aika hauska juttu, että ihmiset vaan katoilee mun elämästä, lopettaa puhumisen eikä enää pidä yhteyttä. Ystävistä tulee kavereita, kavereista tuttavia, tuttavista puolituntemattomia. Harvat tulee jäädäkseen, niin sanotusti.
Joskus sen oikeesti huomaa ihan yhtäkkiä että ketkä on oikeesti ollu niitä jotka tuli jäädäkseen. Kaikkein paras kaverikin voi kadota sillon, kun sitä eniten tarvitsee. 
Mutta oon kiitollinen siitä, että mulla on kaks rakkainta ystävää, jotka on mun tukena aina kun tarviin niitä. Mieluummin on yks hyvä ystävä kun monta huonoo vai mitä?
Toisaalta joskus yksin oleminen on vaan paljon helpompaa. Joskus on tosiaan parempi istua hetkeks vaan miettiin, ihan yksin.
 (Silloin kun itkun kaulukset kurkkua kiristää) 
Joistain asioista ei todellakaan voi puhua kenellekkään ihmiselle vaikka joskus haluaiskin. Sillon on oikeesti hyvä olla vaan hiljaa.
Mä oon aina ollu niitä ihmisiä jotka sanoo miltä tuntuu joskus liiankin suoraan. Ehkä on hyvä että munlaisia ihmisiä ei oo paljoo. Joskus huomaan selittäneeni puoli tuntia jollekkin puolituntemattomalle jotain filosofisia älyttömyyksiä, ja mietin hetken päästä että oliko tarpeellista. Yleensä ei. Joskus kyllä.
 (Mul on tapana lauluun käyttää tätä arpista sydäntä)
 Kuinkakohan monta kertaa kuulen ihmisten sanovan viikossa että elämä on perseestä? Kaikkien elämä on joskus perseestä. Kaikilla on omat huolensa, toisille perhe, toisilla muijat, toisilla ulkonäköpaineet. Kaikilla on jotain. Mutta taas kerran Suvi Teräsniskaa jota en todellakaan kuuntele lainaten,
 (Meillä on täydellinen elämä täynnä laulunaiheita )
 Jos joku ei vielä tiennyt, niin mä kirjotan biisejä. Ja mä en todellakaan kirjota niitä parhaina ja aurinkoisimpina päivinä, sillon tulee ihan paskaa tekstiä.
Sillon kun vituttaa, mä kirjotan sen ylös. Joskus tulee sen verran emoo tekstiä että kirjottamisen jälkeen haen tulitikut ja poltan ne. Ei jätetä todisteita eilisen kivuista.
 (Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa)
 En ymmärrä aina itekkään sitä tekstiä mitä kirjotan, mutta joku muu voi ymmärtää. Tai sit ei kukaan. Yleensä ei kukaan.

I believe only in myself, not God, not pain, not happiness