Minä olen bi-seksuaali.
Minä olen ylpeä bi-seksuaali.
Minä olen ylpeä ja onnellinen bi-seksuaalina.
Ja minä kerroin sen maailmalle kolme päivää sitten.
Hupsista saatana. Olenkin homo. Oletko yllättynyt?
Tää asia on ollu mulle selvä jo kuukausia. Se on mussa kiinni ihan hyvällä tavalla, se tuntuu oikeelta. Se tuntuu siltä että oon sitä mitä mä haluan.
Tänään siis puhutaan seksuaalivähemmistöistä yhden sellaista edustavan näkökulmasta. Toivon että saan jonkun kaapissa piileskelevän naisten-naisen tai miesten-miehen miettimään, että miksi olla pölyisessä kaapissa kun voi kulkea valossakin.
Syksy 2013.
Jotain tapahtui, mutta mitä?
Se tyttö katso mua silmiin, niinkun siihen mennessä monena muunakin aamuna. Mutta siinä oli jotain erilaista.
Onko kukaan teistä koskaan ihastunut ihan randomisti sillee naps vaan, ja jääny siihen kelaan että mitä juuri tapahtui? Mä oon.
Se oli kaikin puolin erilainen ihastus. Se oli erilainen tunne kun se käsittämätön perhosmöykky mahassa mitä olin tottunut tunteen poikia kohtaan. Mutta se oli jotain sellasta mikä tuntu oikeelta. Pari kuukautta sen jälkeen aloin miettiin asiaa läpi uudestaan, ja tajusin että mä olin oikeesti ihastunut tyttöön.
Meni viikkoja ennen kun mä vihdoin ymmärsin sen asian, että en ookkaan hetero. Kun muut tytöt haaveilee prinsseistä, niin mistä mä haaveilin? Prinsessoista?
Tuntuu niinkun olisin hengittänyt jotain kevyttä, viileetä ja uskomattoman vahvaa ja kaunista sisääni. Ainoo huomattava asia siinä vaan oli se, että en saanu sitä hengitettyä enää ulos. Se on mun mielessä, se on mun jaloissa, päässä, käsissä, rinnoissa, se on mun sydämessä.
Päätin sillon että en kerro sitä kenellekkään. Asun niin pienessä kaupungissa, että olisin saanut alkaa rakentaan katosta heti. Koska taivaalta oli tapana sataa paskaa.
Mutta sitten kerroin sen mun parhaalle ystävälle, Luottohenkilölle. Yritin yskiä asiaani ulos, repiä sitä mun kurkusta, pakottaa sen ulos musta. Lopulta se vaan lensi siinä puhelussa ulos linjan toiseen päähän.
"Mä tykkään tytöistä"
Vastaus oli sitä mitä odotinkin, jaa. Mun Luottohenkilö oli hengittänyt asian sisään myös, neutraalisti ilman mukana. Tiesin että se hyväksyy mut sellasena kun oon. Tuntu niinkun olisin heittänyt tiiliä pois olkapäiltäni, olo keveni.
Samoihin aikoihin syömishäiriö irrotti lopullisesti kylmät kouransa musta, ja sain kaiken rullaan paremmin. Olin masentunut, kyllä, mutta pystyin syömään suklaata suruuni. Ja uskokaa mua, se helpotti ihmeen paljon. Mutta myös samalla kun jonkinlainen "Wintertime sadness" kiristi otettaan, olin entistä varmempi että oon todella lähellä löytää jotain tärkeetä. Olin entistä varmempi päivä päivältä, että tää ei oo vaan unta, kuvitelmaa tai jotain jota täytyy kokeilla. Ja sitten yhtenä päivänä mä katoin peiliin samalla kun rajasin silmiäni tuttuun mustaan väriin. Mutta sitten yhtäkkiä jossain naksahti. Pyyhin meikit pois.
Löysin itseni
Katoin itteeni siinä kohtaa ensimmäistä kertaa tyytyväisenä ja ylpeenä. Sanoin juuri nää sanat peilikuvalleni.
"Haistakoon kaikki ihmiset vitun, mä oon oikeesti hyvä näin"
Tärkein itsetutkiskelun aika oli ohi.
Oon lähes addiktoitunut askin käyttäjä. Kaks viikkoo odotin, että koska joku kysyy multa mun seksuaalisuudesta. Tuntu luontevalta sanoo se kerralla kaikille, eikä alottaa sitä noloo kakomista mikä kävi tämän Luottohenkilön kanssa.
Sit eräänä aamuna kello 6 löysin sen kysymyksen askistani. Ja vastasin siihen rehellisesti.
Muistaakseni se oli keskiviikko.
Menin kouluun, eikä mitään pommeja räjähtänyt. Sain aamulla ystävältä viestin: "Ootko oikeesti bi:o". Vastaisin joo, ja asia oli sillä kuitattu. Tiesin, että neiti A hyväksyy asian.
Myös mun toinen läheinen ystävä, olkoon vaikka neiti J, otti asian tosi hyvin. Näitten kahden henkilön kans kaikki oli aina ollut kovin luontevaa. Siihen plussataan tietenkin herra Luottamushenkilö.
Illalla tulin kotiin ja menin askiin. Se oli, arvatenkin täynnä kysymyksiä.
"En ois ikinä uskonu et oot bi"
"Ootko oikeesti bi?"
"Tietääks sun vanhemmat että oot bi?"
Mutta ei mitään negatiivista mulle tultu sanoon. Aloin sen jälkeen selaan muitten askeja. Löysin yllättävän monesta paikasta kysymyksiä muhun liittyen.
"Tiesitkö että Emmi on bi?"
"Ootko bi Emmin kaa?"
"Miltä tuntuu kun Emmi on ihastunu suhun?"
Ei noita kommentteja voi ottaa kun pilke silmäkulmassa ja liput korkeella. Hauska juttu, että heti aletaan puhuun että mulla olis juttua mun hyvien ystävien kaa kun selviää että oon vähemmistön jäsen.
Sainhan mä vähän sitä paskaakin niskaan. Yllättäviltä tahoilta oli tullut vähän merkillistä kommenttia siitä, kuinka vaikutan enemmän lesbolta koska kattelen ihmisiä siihen tapaan. Mutta ymmärrän sen täydellisesti ja lähetän myötätuntoo niille tahoille jotka on ehtiny oleen kauhuissaan siitä kuinka oon kattonu niitä, omg! Onhan tää uus juttu mun kavereille, ihan niinkun mullekkin. Mutta suoraan sanottuna, jos et hyväksy siitä mitä mä oon, sillä ei oo väliä. Tuu kertoon se mulle äläkä arvostele mua äänettä.
Mun vanhemmille en oo kertonut. Aijonko kertoo, en tiedä. Todennäkösesti sitten jos kotiin ilmestyykin poikaystävän sijasta tyttöystävä, niin asia tulee julki. Mutta mun vanhemmat ei oo rasisteja mihinkään suuntaan, joten odotan innolla vastaanottoa tähän asiaan.
Jos oot homo, hyväksy se asia, tuu ulos kaapista. Tulee hyvä olo, saa henkee paremmin. Kuuntele vaikka sitä kritiikkiäkin. Ajattele, jos et tuu ulos kaapista, kuinka voit saada kumppanin kun kukaan ei tajua sun seksuaalisuutta? Me ollaan 2000-luvulla, odottaa sopii että suurin osa ihmisistä pitää tällästä asiaa neutraalina. Sama minä, sama sinä. Samat kasvot, samat hiukset, sama kroppa, samat jutut. Mikään muu ei oo muuttunut kun se, että ihmiset sattuu tietään yhden asian enemmän.
Tässä mä nyt olen, selkä suorana, hiukset kiinni ruskeella ponnarilla, samat kädet näppäimistöllä kun aina ennenkin. Ero on vaan siinä, että nyt kun te luette tätä blogia, saatatte joskus lukea jotain "tosi homoa", kuten eräs poikaporukka täältä huudeilta saattaisi sanoa.
Haluan lähettää kiitoksia tietyille ihmisille, ihan nimellä tähän väliin.
Kiitos Luottohenkilö, kun jaksat aina kuunnella mua. Sun nimee en mainitse koska en tiiä luetko tätä koskaan. Tiedät kuka oot.
Kiitos Jenni Löytänen kun et tehnyt tästä numeroo. Oot samalla tavalla edelleen mun lähellä etkä pelkää.
Kiitos Ansku kun oot niin mahtava ja hyväksyt mut vieläkin tälläsenä kun oon. Toivottavasti se ei ikinä muutu.
Kiitos Roosa Haapanen kauniista sanoista joita oot sanonu mulle ja kaikista kivoista kommenteista. Oot oikee päivänsäde ^^
Kiitos Elina Vihtelin ihan vaan siitä että oot olemassa.
Kiitos Fanny kaikista sun ihanista sanoista ja viesteistä.
Kiitos Jenni Sammaljoki siitä uskomattomasta tuesa mitä oot antanut mulle.
Kiitos Saku siitä että jaksat lukee angstisen teinitytön paskanjauhantaa edelleen. En tiedä, teetkö sen sen vuoks että pelkäät että hirtän sut jos et lue tätä, mutta ei se niin mee.
Kiitos ihan kaikille lukijoille ja ymmärtäjille jotka on edelleen mun matkassa mukana vaikka olenkin vitun homo.
Kaikki homot, lesbot ja bi:t kaapeista ulos. Päivänvalo on huomattavasti kauniimpaa katseltavaa.
♥Emmi
Minä olen ylpeä bi-seksuaali.
Minä olen ylpeä ja onnellinen bi-seksuaalina.
Ja minä kerroin sen maailmalle kolme päivää sitten.
Hupsista saatana. Olenkin homo. Oletko yllättynyt?
Tää asia on ollu mulle selvä jo kuukausia. Se on mussa kiinni ihan hyvällä tavalla, se tuntuu oikeelta. Se tuntuu siltä että oon sitä mitä mä haluan.
Tänään siis puhutaan seksuaalivähemmistöistä yhden sellaista edustavan näkökulmasta. Toivon että saan jonkun kaapissa piileskelevän naisten-naisen tai miesten-miehen miettimään, että miksi olla pölyisessä kaapissa kun voi kulkea valossakin.
Syksy 2013.
Jotain tapahtui, mutta mitä?
Se tyttö katso mua silmiin, niinkun siihen mennessä monena muunakin aamuna. Mutta siinä oli jotain erilaista.
Onko kukaan teistä koskaan ihastunut ihan randomisti sillee naps vaan, ja jääny siihen kelaan että mitä juuri tapahtui? Mä oon.
Se oli kaikin puolin erilainen ihastus. Se oli erilainen tunne kun se käsittämätön perhosmöykky mahassa mitä olin tottunut tunteen poikia kohtaan. Mutta se oli jotain sellasta mikä tuntu oikeelta. Pari kuukautta sen jälkeen aloin miettiin asiaa läpi uudestaan, ja tajusin että mä olin oikeesti ihastunut tyttöön.
Meni viikkoja ennen kun mä vihdoin ymmärsin sen asian, että en ookkaan hetero. Kun muut tytöt haaveilee prinsseistä, niin mistä mä haaveilin? Prinsessoista?
Tuntuu niinkun olisin hengittänyt jotain kevyttä, viileetä ja uskomattoman vahvaa ja kaunista sisääni. Ainoo huomattava asia siinä vaan oli se, että en saanu sitä hengitettyä enää ulos. Se on mun mielessä, se on mun jaloissa, päässä, käsissä, rinnoissa, se on mun sydämessä.
Päätin sillon että en kerro sitä kenellekkään. Asun niin pienessä kaupungissa, että olisin saanut alkaa rakentaan katosta heti. Koska taivaalta oli tapana sataa paskaa.
Mutta sitten kerroin sen mun parhaalle ystävälle, Luottohenkilölle. Yritin yskiä asiaani ulos, repiä sitä mun kurkusta, pakottaa sen ulos musta. Lopulta se vaan lensi siinä puhelussa ulos linjan toiseen päähän.
"Mä tykkään tytöistä"
Vastaus oli sitä mitä odotinkin, jaa. Mun Luottohenkilö oli hengittänyt asian sisään myös, neutraalisti ilman mukana. Tiesin että se hyväksyy mut sellasena kun oon. Tuntu niinkun olisin heittänyt tiiliä pois olkapäiltäni, olo keveni.
Samoihin aikoihin syömishäiriö irrotti lopullisesti kylmät kouransa musta, ja sain kaiken rullaan paremmin. Olin masentunut, kyllä, mutta pystyin syömään suklaata suruuni. Ja uskokaa mua, se helpotti ihmeen paljon. Mutta myös samalla kun jonkinlainen "Wintertime sadness" kiristi otettaan, olin entistä varmempi että oon todella lähellä löytää jotain tärkeetä. Olin entistä varmempi päivä päivältä, että tää ei oo vaan unta, kuvitelmaa tai jotain jota täytyy kokeilla. Ja sitten yhtenä päivänä mä katoin peiliin samalla kun rajasin silmiäni tuttuun mustaan väriin. Mutta sitten yhtäkkiä jossain naksahti. Pyyhin meikit pois.
Löysin itseni
Katoin itteeni siinä kohtaa ensimmäistä kertaa tyytyväisenä ja ylpeenä. Sanoin juuri nää sanat peilikuvalleni.
"Haistakoon kaikki ihmiset vitun, mä oon oikeesti hyvä näin"
Tärkein itsetutkiskelun aika oli ohi.
Oon lähes addiktoitunut askin käyttäjä. Kaks viikkoo odotin, että koska joku kysyy multa mun seksuaalisuudesta. Tuntu luontevalta sanoo se kerralla kaikille, eikä alottaa sitä noloo kakomista mikä kävi tämän Luottohenkilön kanssa.
Sit eräänä aamuna kello 6 löysin sen kysymyksen askistani. Ja vastasin siihen rehellisesti.
Muistaakseni se oli keskiviikko.
Menin kouluun, eikä mitään pommeja räjähtänyt. Sain aamulla ystävältä viestin: "Ootko oikeesti bi:o". Vastaisin joo, ja asia oli sillä kuitattu. Tiesin, että neiti A hyväksyy asian.
Myös mun toinen läheinen ystävä, olkoon vaikka neiti J, otti asian tosi hyvin. Näitten kahden henkilön kans kaikki oli aina ollut kovin luontevaa. Siihen plussataan tietenkin herra Luottamushenkilö.
Illalla tulin kotiin ja menin askiin. Se oli, arvatenkin täynnä kysymyksiä.
"En ois ikinä uskonu et oot bi"
"Ootko oikeesti bi?"
"Tietääks sun vanhemmat että oot bi?"
Mutta ei mitään negatiivista mulle tultu sanoon. Aloin sen jälkeen selaan muitten askeja. Löysin yllättävän monesta paikasta kysymyksiä muhun liittyen.
"Tiesitkö että Emmi on bi?"
"Ootko bi Emmin kaa?"
"Miltä tuntuu kun Emmi on ihastunu suhun?"
Ei noita kommentteja voi ottaa kun pilke silmäkulmassa ja liput korkeella. Hauska juttu, että heti aletaan puhuun että mulla olis juttua mun hyvien ystävien kaa kun selviää että oon vähemmistön jäsen.
Sainhan mä vähän sitä paskaakin niskaan. Yllättäviltä tahoilta oli tullut vähän merkillistä kommenttia siitä, kuinka vaikutan enemmän lesbolta koska kattelen ihmisiä siihen tapaan. Mutta ymmärrän sen täydellisesti ja lähetän myötätuntoo niille tahoille jotka on ehtiny oleen kauhuissaan siitä kuinka oon kattonu niitä, omg! Onhan tää uus juttu mun kavereille, ihan niinkun mullekkin. Mutta suoraan sanottuna, jos et hyväksy siitä mitä mä oon, sillä ei oo väliä. Tuu kertoon se mulle äläkä arvostele mua äänettä.
Mun vanhemmille en oo kertonut. Aijonko kertoo, en tiedä. Todennäkösesti sitten jos kotiin ilmestyykin poikaystävän sijasta tyttöystävä, niin asia tulee julki. Mutta mun vanhemmat ei oo rasisteja mihinkään suuntaan, joten odotan innolla vastaanottoa tähän asiaan.
Jos oot homo, hyväksy se asia, tuu ulos kaapista. Tulee hyvä olo, saa henkee paremmin. Kuuntele vaikka sitä kritiikkiäkin. Ajattele, jos et tuu ulos kaapista, kuinka voit saada kumppanin kun kukaan ei tajua sun seksuaalisuutta? Me ollaan 2000-luvulla, odottaa sopii että suurin osa ihmisistä pitää tällästä asiaa neutraalina. Sama minä, sama sinä. Samat kasvot, samat hiukset, sama kroppa, samat jutut. Mikään muu ei oo muuttunut kun se, että ihmiset sattuu tietään yhden asian enemmän.
Tässä mä nyt olen, selkä suorana, hiukset kiinni ruskeella ponnarilla, samat kädet näppäimistöllä kun aina ennenkin. Ero on vaan siinä, että nyt kun te luette tätä blogia, saatatte joskus lukea jotain "tosi homoa", kuten eräs poikaporukka täältä huudeilta saattaisi sanoa.
Haluan lähettää kiitoksia tietyille ihmisille, ihan nimellä tähän väliin.
Kiitos Luottohenkilö, kun jaksat aina kuunnella mua. Sun nimee en mainitse koska en tiiä luetko tätä koskaan. Tiedät kuka oot.
Kiitos Jenni Löytänen kun et tehnyt tästä numeroo. Oot samalla tavalla edelleen mun lähellä etkä pelkää.
Kiitos Ansku kun oot niin mahtava ja hyväksyt mut vieläkin tälläsenä kun oon. Toivottavasti se ei ikinä muutu.
Kiitos Roosa Haapanen kauniista sanoista joita oot sanonu mulle ja kaikista kivoista kommenteista. Oot oikee päivänsäde ^^
Kiitos Elina Vihtelin ihan vaan siitä että oot olemassa.
Kiitos Fanny kaikista sun ihanista sanoista ja viesteistä.
Kiitos Jenni Sammaljoki siitä uskomattomasta tuesa mitä oot antanut mulle.
Kiitos Saku siitä että jaksat lukee angstisen teinitytön paskanjauhantaa edelleen. En tiedä, teetkö sen sen vuoks että pelkäät että hirtän sut jos et lue tätä, mutta ei se niin mee.
Kiitos ihan kaikille lukijoille ja ymmärtäjille jotka on edelleen mun matkassa mukana vaikka olenkin vitun homo.
Kaikki homot, lesbot ja bi:t kaapeista ulos. Päivänvalo on huomattavasti kauniimpaa katseltavaa.
♥Emmi
- Tosi hyvä kirjotus! Rohkeus on valttia, sanoo täällä toinen Bi :D.
VastaaPoistaVoi kiitos! c:
PoistaSulla on hyvä asenne! En ymmärrä mitä väliän on jos pojat tykkää pojista taikka sitten tytöt tytöistä. Kaikkea hyvää sinulle! =)
VastaaPoistahttp://seonminunelamaa.blogspot.com/
Kiitos paljon, ja niimpä! <: käyn vilkasemassa sunkin blogis !!
PoistaTodella hienoa, että jotkut pystyvät kertomaan avoimesti olevansa bi. Rohkeus on postiivinen asia. :)
VastaaPoistaNimenomaan!:) <:
Poistawow ihana teksti! c:
VastaaPoistaUihh kiitti ihana! <3
PoistaSä puhut aina asiaa! Vaikka oonkin hetero ni mulla ei mitää vastaa homoja ja lesboja tai bi seksuaaleja vastaan :) !
VastaaPoistaKiitos! Ja hyvä että hyväksyt vähemmistöt, koska samanlaisia ihmisiä me ollaan kun te heterotkin ! :D
PoistaHei!
VastaaPoistaHalusin vaan sanoa, että rakastan tätä postausta! Mulla tuli suurinpiirtein tippa linssiin kun luin tota... :´) Tosi kauniisti kirjoitit!
Pyytäisin sulta apua, jos mitenkään voit helpata? Sitä varten laitan nyt tähän oma kokemukseni, (anteeksi):
Olen myös tällä samaisella "pienellä paikkakunnalla" asuva, joskin kuudesluokkalainen tyttö. Olen myöskin biseksuaali, asiasta tietävät -kaikki- luokkakaverini, koko meidän kuudesluokka. Kaikki ovat kuitenkin luvanneet olemaan kertomatta asiaa eteenpäin.
Ite tajusin asian jotakuinkin niin että vitosella pelattiin klassikkojen kunkkua, "Totuus vai Tehtävä" peliä... Mulle tuli kysymys, "Voisitko kuvitella seukkaavas tytön kaa?" mun vastaus siihen oli suunnilleen "No, mikskä ei? Voisin mä olla tytön kans, kuha siin ois tarpeeks tunnetta mukan." Porukan reaktio oli lähinnä "Ok." ja sit seuraavaan...
Olen kerran ollut ihastunut tyttöön, ja tällä hetkellä olen ihastunut/tykkään/whateva poikaan/pojasta.
Mun vanhemmat ei tiedä asiasta, mutta oon kotona sen verran kiihkeeästi puolustanut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia että kai ne jotain epäilee... Käskin molempia vanhempiania esim. allekirjoittamaan Tahdon 2013 -kansalaisaloitteen. Mun vanhemmat toisaalta on ihan ok vähemmistöjen kanssa, eli tiedän saavani niiltä täyden tuen.
Mistä ensimmäiseen kysymykseeni, pitäisikö sun mielestä vanhempien olla tietonen asiasta? Itse olen ajatellut että ei kukaan kerro vanhemmilleen olevansa hetero... Tai siis, kuka istuttaa vanhempansa sohvalle ja sanoo, "Mun pitää tunnustaa yks juttu... mä oon hetero..." Ei kukaan.
Toinen ongelmani on, että kun tuo Sylväälle tulo on syksyllä edessä... Onko Sylvää kuinka "homofobista" noin yleisellä tasolla? Annoit mukavan kuvan suhtautumisesta sua kohtaan tossa postauksessa, mikä antaa mulle jonkin verran toivoa, että ei se oliskaan niin paha asia.
Joka taupauksessa ihana postaus, lahjakas kirjottaja olet ja kauniskin vielä! <3
Terveisin: Eräs Pelkuri Joka Käyttää Anonyymiä Ja Pelkää Sylväätä
Pahoitteluni sekavasta ja huonolla kielellä/huonosti kirjoitetusta kommentista :(
Heips anonyymi, ja kiitos ihanasta kommentista!
PoistaItse en nähnyt vanhemmille kertomista tarpeelliseks, vaikka äitihän sen näppärästi onnistui mun askista selvittään. Me ei olla kuitenkaan aiheesta juteltu millään tapaa, ja niin on ihan hyvä. Vanhemmille kertominen on täysin oma valinta, mutta ite en pidä sitä tarpeellisena. Kyllä ne sen viimeistään sitten huomaan, kun viet tyttöystävän kotiin!:D
Sylvää on iso koulu joka on täynnä monenlaisia persoonia. Mun bi-seksuaalisuudesta ei oo tultu itkeen yhtään mitään, mikä on hyvä. Mun yks kaveri Sylväältä on lesbo, eikä sillekkään valiteta. Sylväällä ei seksuaalisesta suuntautumisesta juurikaan saa paskaa niskaan, mikä on toisaalta jännä koska iso koulu ja silleen.
Sylvää on yleisellä tasolla tosi hyvä koulu, jossa tollasista asioista nälvimiseen puututaan helvetinmoisilla rangaistuksilla.
Toivon koko sydämmestäni että sä tuut Sylvään Kouluun kaapista ulos tulleena bi:nä, joka on ylpee itestään. Toivoisin myös että tulisit puhuun mulle vaikka facessa lisää, se olis tosi kiva juttu. Multa ei ainakaan saa minkäänlaista kriitikkiä, koska mulla ei nyt varsinaisesti oo varaa sanoo :D
Tsemppii sulle tulevaisuuteen! <3
Hei! Olen itsekin saatenkaarikansalainen, -99 (siis syntymävuosi, ei ikä! :D) homoseksuaali poika. Mielestäni sun teksti oli tosi hyvä! :) Mutta haluaisin kiinnittää pientä huomiota erääseen asiaan.
VastaaPoistaHyvä, että kannustat gay-ihmisiä tulemaan sieltä pölyisestä kaapista ulos, mutta ootko ajatellu, että kannattaa miettiä, mitä "seurauksia" asiasta voi syntyä. Tosin kaikille ei siitä mitään probleemaa synny, toisille taas syntyy, kuten mulle. Oon oikeestaan 11-vuotiaasta tienny tykkääväni pojistani. 8. luokan alulla aloin kertoo kavereilleni tästä, että olen homoseksuaali. No, monet ottivat sen hyvin, osa taas ei. Parhaalle kaverilleni en ole edes kertonu, koska pelkään menettäväni hänet tämän takia.
Jossain vaiheessa, talvella, tänä vuonna, kerroin äidille. Se kauhisteli asiaa ja meni "sekasin", ku kerroin, että oon kertonu tästä asiasta muillekin. Äiti sano, että mun pitäs lopettaa tällasten asioiden ajattelu, ja en voi tietää, mikä oon aikusena. Mutta miten tämmösen asian voi vaan unohtaa? Ei mitenkään. Eihän heterotkaan voi vaan lopettaa ajattelmasta tulevakseen kumppanikseen tyttö/poikaa. ( :D)
Totuus on vain se, että vaikka eletäänkin 2000-lukua, kaikki eivät edelleenkään hyväksy seksuaalivähemmistöjä. Tämä teksti jota kirjotan, liittyy mun henkilökohtaseen kokemukseen, koska kaikki mulle tärkeät ihmiset ei oo hyväksyneet tätä asiaa, joten tää on mun mielipide asiasta, tai sellanen varjopuoli, että mitä voi tapahtua jos kertoo tällasen asian. Toisille se on ihan okei, mutta kaikille ei.
Mua on haukuttu koulussa sen takia, että oon homo. Oon menettäny kaverisuhteita, koska oon homo. Ja mun vanhemmat ei hyväksyä mun seksuaalisuuttani. Haluaisin vaan kertoa, että kun tulee kaapista, elämä ei ole pelkästään sateenkaarilla hyppimistä, vaan konflikteja voi myös syntyä.
Arvostan kuitenkin, että uskallat puhua tästä asiasta, ja että pystyt myöntämään internetissä että olet bi-seksuaali, toisin kuin mä. Eikä mun tarkotus oo haukkua tätä sun kirjottamaa tekstiä mitenkään ja musta on hienoa, että kannustat ihmisä tuleen ulos päivänvaloon, mutta haluaisin vain muistuttaa, että elämä ei ole ruusuilla tanssimista sen jälkeen. Tai no, voi olla. Mutta ei läheskään kaikilla.
Olen kyllä sujut tämän asian kanssa, mutta en siltikään uskalla oman turvallisuuteni "esiintyä" homona kaikkialla.
On okei, että ihmiset tulee ulos kaapista, mutta kannattaa aina myös ajatella sen varjopuolia. Tosin itse en ikinä varmaan ois edes kirjottanu tätä kommentia, jos kaikki ois hyväksyny tän mun seksuaalisuuteni.
Hei, ja kiitos -aivan mahtavasti- kommentista! Oon onnellinen että onnistuit kirjottaan tän asialliseen sävyyn, kiitän siitä.
PoistaTarkoitukseni ei ollut tekstissä ilmoittaam että kun tuut kaapista ulos, niin hyppelehdit sateenkaarilla loppuelämäs. Kyllähän mullekkin sitä kommenttia tuli, mutta menin vaan sillä asenteella läpi että "Ei muuten kiinnosta vittuakaan mitä ajattelette" ja sen jälkeen se pikkuhiljaa meni ihmisten tajuntaan.
Mun mielestä sun äitis reaktio oli perseestä ja se oli VÄÄRÄ. Sä et voi muuttaa sitä mitä sä oot eikä sun tarviikkaan, ja sun vanhempien velvollisuus on ymmärtää se. Tokihan alkureaktiona toi on ymmärrettävää, mutta ei minäään jatkuvana ajattelutapana.
Todennäkösesti asia oli mulle niin helppo koska oon kamalan itsevarma ja näytän sen ihmisille. Ei ne mulle uskalla avautua ja vaikka uskaltaiskin niin turpaanhan siinä tulis (henkisesti).
Ite en lähtis ajatteleen varjopuolia. Miten homoseksuaali koskaan löytää rakkautensa jos kukaan ei tiiä että se on homo? Yritäppä ajatella näin :)