Yhden ihmisen ajatuksia

Ota mut takaisin, revi mut palasiin, heitä mut pois, ja mä en luota ihmisii

Tänään ei ole mitään loistavaa postauksen aihetta. Mulla on miljoonia mielessä, mutta edellisen such pricelessin paljon huomioo herättäneen postauksen jälkeen tuntuu suorastaan epäreilulta kirjottaa taas jotain selkeetä ja huoliteltua.
Ajattelin sitten kirjottaa yksinkertasuudessaan kaikesta siitä mitä oon ajatellut tän viikon aikana. Kaikkee en osaa edes pukee sanoiks, joten en edes yritä.

Let´s write some deep shit

Tämä kuva.
Kaikki eivät syntyneet kultalusikka suussa. Mulle on annettu paljon, ja myös otettu paljon, mutta mun hyvät ja huonot puolet ei taida olla ihan tasapainossa. Joskus tuntuu että mä oon se, joka tekee väärin, ja kaikki muut on laupiaita enkeleitä jotka tuli jostain toisesta maailmasta ihan vaan ärsyttään mua sillä että ne on niin mahtavia tyyppejä.

Niin paljon kun ulkonäköpaineista puhutaankin, niistä vois aina puhua lisää. Harvat ihmiset on tyytyväisiä itteensä.

Mulla ei oo ollut tapana valittaa siitä miltä näytän, koska en voi asialle mitään, eikä voi mun kaveritkaan. Tuntuu vaan siltä, että mulla on luonteen kans joskus liikaakin tekemistä, koska "täytyy olla mahtava ihminen jos ei näytä kivalta".

Ihmiset sanoo aina niin vitun upeina tyyppeinä että "ulkonäöllä ei ole väliä", mutta tosi asiassa sillä on väliä. Ei todellakaan tarvii olla mikään huippumalli, mutta kyllähän sen kaikki tietää että ulkonäöllisesti "huonompaan" ihmiseen ei ihastu niin helposti.

Yksi syy, miksen puhu tästä mun kavereille on se, että mua ainakin ärsyttää suunnattomasti jos joku selkeesti hoikka ja kaunis tyyppi tulee pitään vitunmoisen selityksen siitä kuinka "hyi oon läski ja ruma, en saa ikinä ketään". Se vituttaa. En voi tehdä asialle mitään, ja se on todella vitun ärsyttävää. Varsinkin toi ainainen valitus läskistä jota ei suurimmalla osalla edes ole liikaa.

Saan harmaita hiuksia joka kerta kun joku tulee valittaan mulle "Liiasta läskistä" ihan yleensä tai jossain ruuminosassa. Ja sitten kun yritän vakuutella niitä siitä, että sun kroppas on okei, nii sitten tulee helvetin pitkä menkkarage siitä, kuinka en voi tietää mitään siitä miltä niistä tuntuu ja ne tekee ite niitten omat valinnat.

Pls.

Mutta joskus se vaan menee niin, että toisen ihmisen valintoihin on pakko puuttua.
Tsemppaisitko sä anoreksian kanssa kamppailevaa ystävää urheileen ja skippaan aterioita?
Veisitkö sä viiltelijälle veitsen käteen?
Entä antaisitko itsetuhoiselle tutulle hirttosilmukan kouraan ja vilkuttaisit perään?
Eihän kukaan niin tee. Tahallaan.

Ihmisten pitäis miettiä mitä ne puhuu. Jos joku laiha ihminen kertoo mulle kuinka se lopettaa syömisen ja alkaa laihduttaan, niin sitten sanon että haistakaa paska. Joihinkin asioihin täytyy puuttua.

Muistan kuinka hirmu paljon suutuin mun kavereille kun ne meni puhuun sosiaalityöntekijälle mun syömishäiriöstä. Tuntu siltä, että ne teki suurta vääryyttä mua kohtaan, koska se oli mun "oma valinta". Mutta nykyään oon onnellinen että ne meni puhuun siitä. Koska ellei ihminen satu oleen tunteeton, toisen ongelmat satuttaa sitä myös.

Ei se tarkota sitä, että pitäis alkaa pilkkua viilaten huomauttaan kaikista oudoista tavoista ja mennä kertoon kaikille jos kaveri syö yhden kerran vaikka pelkkää salaattia. Rajansa kaikella.

Joskus toisten mielipide menee kaiken edelle. Jos sun paras kaveri viestittää sulle että se on okei mitä teet, sitä uskoo ihan liian helposti. On aikoja, jollon kannattais miettiä toisen tilanne uudelleen. Onko se kunnossa, selviääkö se tästä ilman apua?

Mikään ei oikeestaan oo sen tärkeempää kun se, että ittensä lisäks huolehtii lähimmäisistään ja kiinnittää huomioo outoon käytökseen.

Kenties ihmiset joskus ottaa silmän käteen ja katsoo ystäviään lähempää.

♥Emmi

//kommentteja ja postausehdotuksia saa antaa.