 |
| Jos etsit iloista luettavaa, lähdethän heti?Mulla ei tänään ollut mitään aihetta mistä kirjoittaa, ja vaikka olis ollutkin, en olis varmaan lähtenyt tarinoimaan aiheesta yhtään mitään. Postauksia täytyy kuitenkin kirjottaa, oli aiheita tai ei, joten lähdin toteuttaan tätä "velvollisuutta". - Multa kysytään suht harvoin, mutta kysytään kuitenkin että mitä kuuluu. Eri päivinä fiilis on erilainen, mutta pohjimmiltaan se on kuitenkin aina samaa luokkaa. Tänään ajattelin vastata tohon kysymykseen mahdollisimman tyhjentävästi ja niin, ettei kenellekkään jaa mitään ihmettelyn aihetta. Syy, miks en vaan kirjota tätä chattiin tai selitä kasvokkain kun sitä kysytään on se, että kukaan ei lue sitä viestiä minkä saisin aikaseks, koska se olis niin tuhottoman pitkä. Eikä kukaan kyllä ehtis niin pitkää aikaa kuunteleenkaan. Ja muutenkin, tää on varmasti ihan hyvä tapa purkaa tunteita. - Mitä kuuluu? |
 |
| I won´t cry myself to sleep like a sucker Mulle kuuluu hyvää. Oon pinnalta puolin ilonen ihminen, ja kun hymyilen, en teeskentele sitä. En oo ikinä löytänyt sopivaa tapaa pitää sellasta showta yllä, enkä aijo sitä etsiäkkään. Eli jos nauran, mua kyllä naurattaa, ja jos hymyilen, mua hymyilyttää. Oon ylipirtee ja saan helvetinmoisia naurukohtauksia aina välillä eikä kukaan varmasti ymmärrä mun juttuja. Jaksan käydä koulussa ihan hyvin eikä arvosanatkaan oo huomattavasti laskeneet. Kotona menee hyvin, kaikki rullaa radallaan. Tässä päivän optimistinen vastaus. - Mulle ei kuulu hyvää. Päivän pessimistinen vastaus. Mua väsyttää ihan helvetin paljon, onneks kylläkin enemmän fyysisesti tällä hetkellä. En saa öisin nukuttua, ajatukset valvottaa liian myöhään. Avaan huoneeni ikkunan ja jäädyn, pistän patterin päälle niin paahdun. Ei siis vaan saa nukuttua sitten millään vaikka mitä tekis. Sen takia oon koulussa niinkun zombi, kävelen pian aivan varmasti päin seiniä. Mutta sitten kun tuun kotiin en saa millään nukuttua. En jaksa tehdä läksyjä. En jaksa lukee kokeisiin. En jaksa siivota paskasta akvaarioo. En jaksa mennä lenkille. En vaan jaksa. Koska en jaksa. Saatana. En jaksa panostaa matikkaan vaikka tiiän että nimenomaan siihen mun pitäis panostaa. Mulla oli matikka ysi todistuksessa, ja tiiän että se laskee kasiin. Tai siis seiskaan. Ehkä kutoseen.En jaksa viimeistellä mun sävellystä jonka pitäis olla toukokuun alussa konserttikunnossa enkä jaksa tehdä sanotuksia loppuun. Kun en vaan jaksa.- En jaksa myöskään yhtään panostaa siihen mitä syön mikä on mulle aivan uus ulottuvuus. On päiviä, jotka meen läpi suklaalevyllä. Tai kahdella. Tai kolmella. Tuntuu että syön sitä enemmän mitä enemmän mua ahdistaa ja mitä huonompi mun olo on, syön vaan kunnes en pysty enää tekeen mitään. Aika hassua että pystyn meneen näin totaalisesti ääripäästä toiseen. Järkyttävästä paastoamisesta jatkuvaan syömiseen. En kuitenkaan näe tätä vakavaks, kuka nyt ei söis suruunsa? - Sen lisäks välillä tuntuu että ei haluais puhua yhtään kenellekkään, ja sitten ihmiset suuttuu. Ja parasta siinä on se, että ei oikeesti jaksais edes sovitella. Oon tottunut oleen se sovittelijahenkilö, mutta tarviiko mun jaksaa ikuisesti sitä että ensin mun päälle syljetään ja sitten meen pyytään anteeks sitä että olin niin provosoiva ja liian sopiva sylkykuppi? - Oon roskakori johon voit vaan huoletta huolesi viskaa - Haluan tottakai auttaa ihmisiä, enkä sanois sitä missään kohtaa jos en haluais kuunnella. Oon edelleen sanaton siitä, kuinka moni on uskaltanu luottamuksella puhua mulle asioistaan. Ihan mahtavaa, en tiennyt et mulle on niin helppo puhua. Mutta sitten kun se menee siihen rajaan asti, että mua aletaan syyttään niistä ongelmista koska en osaa auttaa, niin oon oikeesti ihan kujalla. Ja sillon tekee oikeesti mieli sanoo että hei. Mä. En. Jaksa. - Jaksanko mä tehdä ylipäänsä mitään? Jaksan huutaa ja suuttua nopeesti ja istua koneella. Kuunnella musiikkia. Puhua harvoille ja valituille. Jaksan olla ilonenkin joskus, mutta yleensä se peittyy väsymyksen alle. Oon väsynhyt fyysisesti ja jonkun verran henkisestikin. - Enkä edes tajua miten musta voi tuntua näin väsyneeltä, eksyneeltä ja tyhjältä. Mua ei kiusata, kuulen harvoin kommentteja itestäni nykyään ja oon oppinut sivuuttaan ne. Mulla on kavereita, ja ihan mahtavia sellasia jotka saa mun kasvoille sen aidon hymyn. Viikon parhaita hetkiä onkin kotsantunnit krissen kaa ja ruotsintunnit anskun kaa. ja tottakai ihan vaan oleskelu välkillä muiden ihmisten kanssa. Oon onneks sen verran hypersosiaalinen, että tutustun ihmisiin nopeesti. Ilman kavereita tuskin tuun siis jäämään. Kaikki oikeestaan toimii ihan hienosti, ja oon siitä kiitollinen. Mutta en silti saa ravistettua tätä huonoo oloo itestäni irti. - Oon ihan varma että mut luotiin oleen selviytyjä. Joskus kun mietin tulevaisuutta, en näe siellä yhtään mitään. Olin pitkään varma että jään auton alle tai kuolen syöpään ennen kun täytän 18, koska en yksinkertasesti osannut nähdä itteeni tulevaisuudessa. Vieläkään en näe siellä mitään, mutta musta tuntuu että saatan nähdä vielä joku päivä. - En oo pystynyt ratsastaan puoleentoista viikkoon antibioottikuurin takia, millä on varmaan myös jonkinlainen vaikutus asiaan. Ei tuu ulkoiltua niin paljoo. Paitsi että mä kyllä kiipeen takasin satulaan hyvin pian kielloista huolimatta, en mä nyt niin kipee oo että se ei onnistuis. En voi olla. - Oon äärettömän epävarma ihminen ja en luota oikeestaan keneenkään. Sen takia kaikkein henkilökohtasemmat asiat jätän kertomatta ihmisille. Luotan ainoostaan itteeni ja siihen, että pystyn pitään salaisuuksia. Mutta en luita hirveen helposti muihin. Sen takia musta harvoin saa täysin faktapohjasia kuulumisia irti. Mutta onneks mulla on edelleen Bring Me The Horizon, Karo&Jenni&Ansku&Elina&Krisse ja monet muut, hevonen ja asun hiljasella seudulla. Täällä tuskin kukaan kuulis vaikka huutaisin pelkästä puhtaasta kivusta keskellä pihaa. - Kai tästä vielä ylös noustaan. - ♥Emmi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti