Kovan yrityksen jälkeen oon palannut normaaliin päiväjärjestykseen. Äiti on väsyny ja surullinen, ja isä kans. Me kaikki surraan tätä menetystä.
Onneks Elli oli meillä, vaikka tänä iltana lähtikin. Pysyin eloisana viime yön, naurettiin ihan sairaasti ja sain muuta ajateltavaa. Onneks tollasia ystäviä on olemassa, propsit ja halit Ellille siitä että olit mun tukena vaikka saatoin ollakin vähän kummallinen!<3
Käytiin tänään Tampereella, tai Ylöjärvel oikeestaan. Mulle ostettiin kahet farkkulegginsit, mustat ja tummansiniset, ja sit ostin kuorintanaamioo, saippuaa, ja hiusvärii.
Hevostarvikeliikkeessä oli vähän paha olla, siel oli niin monia esineitä jotka halusin Filpulle... Mut ostin kuitenkin mun minishettikselle pinkin riimun jos lukee "Precious" ja kärpäsotsapannan+ Omenanuolukiven. Oli pakko ostaa sille jotain, kun se vaan hirnuu sen kaverin perään tuol yksin laitumella...:/
Mut nyt meen hetki kerrallaan. Huomenna on aikanen lähtö koeratsastukseen, meen kattoon Arabianhevosen ja eestinhevosen risteytystä, tammaa nimeltä Artemia. Äiti ja isä haluaa mulle välttämättä nopeesti uuden hevosen. Toivottavasti olis mukava, näitä tarjouksia on kyl tullu ympäri suomee, Viroo ja Ruotsia. Mulle tarjottiin jopa viimevuoden suomenmerstaria esteratsastuksen puolelta...
Eli kyllä mulle hevonen löytyy. Täytyy nyt vaan jaksaa taistella suruajasta läpi ja ettiä mahdollisimman nopeesti uus hevonen korvaan Filpun paikkaa. Ei se koskaan tuu Filppua korvaan, mut olis joku jonka kans puuhata kaikennäköstä.
Onhan mulla mun minishetlanninponi, joka on tällä hetkellä mun elämässä numero 1. Manta ja mä ollaan oltu yhdessä kymmenen vuotta, se on nähny kaikkien mun edellistenkin hevosten kuolemat, ja se on vahva ja kaunis.
Mulla on ennen talvea hevonen, niin äiti ja isä lupas. Haluan suuren ja sympaattisen eläimen, jonka kans voin mennä samaa tuttua maastopolkua ja tallata sen uusilla kavionjäljillä. Haistella samaa metsää ja kuulla saman linnunlaulun. Mennä saman mökin ikkunan alta. Mennä Illon koulun pihassa ja tulla maantien kautta takasin. Jatkaa elämää, uuden hevosen kanssa.
Koskettaa samoja koivunrunkoja. Pysähtyä kesken lenkin syömään vadelmia. Käydä kattoon synnyinkotia. Käyttää hupsua punasta satulahuopaa. Ratsastaa ihan keskellä tietää, ihan vaan autoilijoitten kiusaks. Haluan päästä pian kokeen sen uudestaan.
Ja te ihmiset, jotka tuette mua, esitätte osanottoja, kehutte blogia, ja jopa te jotka tykkäätte mun kuvista tai edes ajattelette mua joskus:
Kiitos!
Te ootte ne jotka pitää mut pinnalla. Niin Sylvääläiset, kun aikuiset ja muut. Ootte uskomattomia. Oon teille ikuisesti kiitoksen velkaa. Teijän ansiosta jaksan kirjottaa ja elää normaalisti. Kiitos ja karhunhali kaikille teille!
Ootte rakkaita,
♥Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti