Mooi!:)
Eli nyt postailen, eilen en oikein ehtinyt. Eli sain lahjaks x määrän rahaa, sampoota, hiusöljyä ja suklaata, ja lauantaina saan varsinaisen lahjan äidiltä ja isältä, eli mittatilaussatulan ja uudet suitset ponille.
Tänäänkin kuljin koulussa niinkun mikäkin zombi. Tuntuu et oon kadottanu ajantajun ja järkeni ihan täysin. Unohdin mikä päivä on, ja otin väärät kirjat mukaan. Hymyilin automaattisesti kaikille tutuille, mutta tapani mukaan katosin heti aamusta 8F:n naulakolle. Siellä mulla on yks ystävä jolle pystyn puhuun ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Joskus on vaan sellanen olo että ei haluais puhua yhtään kenellekkään, haluais vaan olla yksin. Väsyttää, on paha olo, ja ei huvita olla edes parhaiden kavereiden kans. Kun kaverit pyytää oleen niitten kans, katoon taas 8F:n naulakolle. Mietin vaan et koska niitä alkaa tosissaan ärsyttään se.
Mutta sille ei voi mitään. Mun päänsisäisiä liikkeitä ei ymmärrä muut kun mä ja eräs ihana ihminen F:ltä. Jos se jotakuta häirittee, niin oon pahoillani. Joskus ei yksinkertasesti oo uskallusta avata suuta ja puhua läheisimmilleen, vaan pitää päästä puhuun jollekkin muulle.
Rakkaat lukijani, en siis ollutkaan supernainen tai wonderwoman, niinkuin te sisukkaasti väitätte. Mulla on huonoja päiviä, ja viikkoja, jopa kuukausia. Oon vaan ihminen, yrittäkää muistaa se. Ihminen jolla on ihmisen murheet, melko tavallinen 14-vuotias joka on kestänyt enemmän kuin moni muu. Ja tuun kestään jatkossakin, jos vaan voisin saada aikaa.Suoraan sanottuna, mikä vituttaa? Poni kuoli, syön välillä liian vähän, välillä liikaa, kaverit ei aina ihan ymmärrä mua, jotkut ragee mulle ja joudun viis päivää viikossa katteleen ex-poikaystäväni naamaa, jossa ei siis oo mitään vikaa, mutta sattuneesta syystä sitä ei oo mitenkään helppoo kattella, vaikka erosta onkin vierähtänyt jo tovi. Vaikka tunteet sitä kohtaan onkin jotakuinkin poissa, niin silti muistot jäi. Niitä ei voi myydä tai antaa pois.
Joskus täytyy vaan kestää ja mennä asioista läpi naisen raivolla. Ite ratsastan nykyään tosi paljon, se tuo lääkettä päänsärkyyn ja väsymykseen. Vapaus, sitä mä tarviin kuuden tunnin jälkeen jonka oon viettänyt koulussa. Tykkään kyllä koulusta, mutta näinä päivinä kuuntelisin mieluummiin vaan hiljaisuutta, en opettajia. Niin se vaan on.
En oo soittanut pianoo sitten sen kerran kun ystäväni Ansku oli meillä kylässä. Sormet ei insipiroidu koskettimista. Oon kirjottanu yhdet laulunsanat, joista voin laittaa ehkäpä katkelman jossain vaiheessa. Ainoo mikä huvittaa on ratsastus. Kaikki arkipäivänen tuntuu vaan niin helvetin vaikeelta.
Joten pakko sanoo, että onneks mulla on se mun "meetvursti" ja harrastan "ruualla leikkimistä". Se vapauttaa, ja vaikka ihmiset sanois siitä mitä, se ei oo vaan istumista hevosen selässä, se on työtä ja aitoo ja kestävää rakkautta.
Pidän ratsastustunteja, hoidan hevosia ja ratsastan. Sillä pidän ajatukset jotakuinkin kasassa. Eilen ei huvittanut juhlia synttäreitä suvun kans, katosin vaan yläkertaan. En halunnut puhua tai kuunnella onnentoivotuksia. Kiitin kauniisti, söin palan kakkua ja livistin huoneesta. Hyvin ne näytti pärjäävän ilman muakin.
Nää on näitä päiviä joina ikävä repii mua kahteen suuntaan. Ne menee ohi aikanaan, täytyy vaan luottaa siihen.
Pysykää vahvoina,
♥Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti