Eli nyt vihdoinkin on uus hevonen talossa! Lada niminen prinsessa muutti meijän talliin asusteleen. Facesta löytää mun seinältä enemmän tietoo:)
Eli nyt pari viime päivää koulussa on ollu ihan kivoja. Perjantaina, eli eilen, alko luova kirjottaminen, joka oli ihan hauskaa, vaikkakin opettaja ei oo ihan paras mahdollinen. Muutenkin meni ihan kivasti, ei kauheesti valittamista.
Muutenkin, nyt kun on tullut oltua koulussa ja on nähnyt tiettyjä ihmisiä, niin kummalliset tunteet on alkanu kalvaa. Tavallaan on samaan aikaan vihanen ja rauhallinen. Sekin voi olla, että mulla vippaa päästä sen takia etten käy koulussa syömässä, en tiedä.
Jotenkin musta tuntuu, et minne meenkin, niin tää paha olo seuraa mua kaikkialle. Fyysisellä puolella mulla on tyhjä olo ja päätä särkee, ja sillon kun pitäis liikkua niin huimaa.
Henkisellä puolella taas on vähän tyhjä olo. Kävelen koulun käytäviä pitkin hymyillen, meen tutustuun uusiin ihmisiin, nauran surkeille vitseille ja pysyn tiiviisti kavereitten lähellä. Mutta silti. Mulla on tyhjä olo. Niinkun jotain puuttuis. Ja tiedän tarkalleen mikä multa puuttuu.
Oon kertonu tähän mennessä yhdelle ihmiselle miks mulla on edelleen paha olo. Ja toivon että se yks ihminen olis hiljaa.
Yritin kertoo yhdelle mun kaverille, mutta sain selkeän vastauksen: Eikö sulla muka oo muita kavereita jolle voisit puhua? Siinä kohtaa aloin miettiin et kuka tääl oikeesti välittää kenestäkään.
Mun poikaystävä jätti mut, mun poni kuoli. Tää ei ollu se hevoskesä josta haaveilin keväällä. Suoraan sanottuna kaikki meni ihan päin persettä. Ja silti mä kuljen koulun käytäviä pitkin hymyillen. Ja ihmiset sanoo mulle että mä oon vahva. Se ei oo totta. Ihminen joka ei pysty näyttään oikeita tunteitaan, on liiankin heikko. Se nyt vaan on totuus.
Ja tää toinen asia: En uskalla enää niin helposti puhua ihmisille. Pelkään että ne ei jaksa kuunnella mua, ja et oon niille taakaks. Siks en koulussa mee enään niin helposti puhuun uusille tuttavuuksille kun menin ennen. Joku ei oo ennallaan.
Piano on huoneen nurkassa, miksen soita sitä enää? Suklaat on kaapissa, miksen syö niitä enää? Kuulokkeet lepää koulupöydällä, miksen kuuntele niistä musiikkia enää?
Tän kysymyksen kysyin mun kaverilta, ja mitä se vastas? Koska es.
Joskus täytyy todella huomata kovimman kautta, että loppujen lopuks sä oot yksin, ja harva oikeesti välittää. Sillon täytyy taistella ypöyksin.
Jos olis edes yks ihminen jota oikeesti kiinnostais.
Mutta ei ole.
Pitäkää ittenne vahvoina,
♥Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti