Mooi!
Mun pitäis olla nukkumassa, tiiän. Mut nyt mun oli pakko päästä kirjottaan, revin itteni ylös sen takia. Mistä kirjotan? Ikävästä.
Luulin viime yöhön asti, että kaikki olis palautunu ennalleen. Mutta ei ollut palautunut. Näin unta.
Seisoin keskellä meidän pihaa. Yhtäkkiä kuulen tutun hirnahduksen, ja kuka sieltä laukkaakaan? Filppu tietenkin. Se alko kirmaan meijän taloo ympäri, ja lopulta se päästi mut sen selkään. Me kierrettiin sama vanha tuttu maastolenkki, tehtiin kaikki samalla tavalla. Se oli ilonen, se ei temppuillu yhtään eikä tehnyt muutakaan arvostelemisen aiheista. Se oli virkee, ja se hyppäs jopa maastoesteitä, joita se ennen niin inhos. Sitten herätyskello soi.
Olin täysin varma että se oli totta vielä kävelymatkalla pysäkillekkin. Sit vasta sisäistin että se todella oli unta- Se oli niin todentuntusta...
Oon ollu niin uppoutunut Laalaan kans puuhaamiseen, etten yksinkertasesti oo muistanut surra. Mutta tänä iltana, kun kymmenen jäljestä menin nukkuun ja makasin sängyllä puolisen tuntia, niin kaikki tulvahti mieleen. Se kun se oli pieni varsa. Se kun se näykkäs mun pikkuserkkua. Ekat kisat. Tokat kisat. Tän kesän kesäleiri. Mutta mikä ensimmäisenä?
Se, kun sinä elokuun aamuna isä herätti mut puoli kymmeneltä aamulla. Kävelin ulos huoneestani, ja seiso siinä, kyyneleet silmissä. Ja kun se avas suunsa, mä sanoin ne sen puolesta:
"Se sit kuoli"
Sen jälkeen sain kohtauksen ja juoksin ulos. Pappa oli siel, se sano jotain josta en muista enään yhtään mitään. Sitten juoksin pellolle.
Siinä se makas: Tuttu energinen pieni tamma, aina niin ystävällinen, yhden ihmisen hevonen, joka ei koskaan tehny mitään pahaa kenellekkään. Katse lasittuneena, kaukaisuuteen tuijottaen. Tuttu vahva kaula, josta tykkäsin aina heittää herjaa, kylmänä. Silitin sitä viimesen kerran, ja lausuin pienen rukouksen, jossa toivoin että me nähtäis vielä.
Suru hellitti pikkuhiljaa. LaaLaa tuli, uusia kavereita ja koulun alku. Mutta viime yönä heräsin takasin todellisuuteen.
Voiko todella olla mahdollista, että se päätti antaa mulle uuden tilaisuuden hyvästellä viime yönä? Hyvästellä se elinikäinen ystävä, jolle sanoin viimesen kerran hyvää yötä, ja annoin sen turvonneelle turvalle suukon, kun se eli viimeistä päivää? Se oli niin vahva ja kaunis. Sen silmät loisti.
Se on täysin varmaa että unet johtuu mielikuvituksesta sun muusta. Mutta nyt mä tiedän sen: Mä sain tilaisuuden jota mä pyysin. Mun rukoukset kuultiin.
Sen silmät oli suuret ja elävät, sen jalat oli vahvat ja kaula lämmin. Kaikki oli ennallaan. Ja herätyskello soi samalla sekunnilla kun olin laskeutumassa alas sen selästä.
Huomenna vien sen haudalle toisen omenan. En oo käyny siellä sitten sen kamalan päivän jälkeisen päivän. En oo pystynyt. En vaan pysty näkeen sitä harmaata kasaa multaa, kun tiedän kuka sen alla nukkuu. Mutta nyt mä tiedän, mä pystyn siihen.
" I loved you yesterday,
I love you tomorrow
I love today
And ill never let you go"
♥Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti