Mooi(:
Mitä mulle tapahtuu? Tuntuu niinkun olisin sekoomassa. Tai vajoomassa johonkin outon horrostilaan. Samalla hetkellä, viime iltana, tuli liian monta asiaa samaan aikaan mietittäviks. Ne kasaantu yhteen, ja patamm, räjähti mun pään sisällä.
Kaikki mun ajatukset sekos ihan täysin. Niinkun joku olis tyhjentäny mun mielen kaikista hyvistä puheista sun muista.
Ehkä mä sit oon vaan yrittäny liikaa. Oon auttanu kaikkia ketkä apua on pyytäny, ollu ystävien tukena vaikeina päivinä, ja auttanu niitäkin jotka apua ei olis ansainnu.
Loppujen lopuks, olihan tää odotettavissa. Eron jälkeen unohdin koko asian ja tuuppasin sen pois mun mielestä. Keskityin auttaan mun kavereita, ja unohdin kaiken muun. Oliko se järkevää? Ei. Kaikilla pitäis olla aikaa surra.
Mun pää lyö tyhjää. Tällä viikolla oon menettäny kaks mun parasta kaveria ja mahdollisesti yhen muunkin kaverin. Kaiken lisäks mua kusetettiin niin pahasti, et menee hetki, ennen kun uskallan edes yrittää puhua näille kahdelle ihmiselle.
Syytöksiä, valehtelua, paskanpuhumista. Sitä tää alkuviikko on sisältäny. Jos tää jatkuu tätä rataa, ni pelkään et sunnuntaina oon hermoraunio.
Mitä mä tein väärin? Ketä mä nyt ärsytin. Yritin olla hyvä kaikille. Tukee kaikkia. Mutta nyt sain vaan palkinnoks paskaa niskaan.
Kiitokset näille kahdelle ihmiselle, jotka palautitte mut maan pinnalle tyylikkäällä kusetuksellanne ja paskanpuhumisellanne, teki varmasti hyvää. Palautitte mut samaan tasoon, millä olin kesäkuun 15. päivänä, eli sinä päivänä jona kaikki romahti.
Ja nyt teille, Camu, Krisse ja Mirabella: Ilman teitä, olisin eksyksissä. Te ootte aina ne jotka saa mut hyvälle tuulelle. Kiitos.
En haluu palata siks ihmiseks, joka olin ennen toukokuuta. Kontrollifriikki. Itseinhossa rypevä. Ja ennen kaikkea uskomattoman onneton.
Mun oli aika muuttaa mun elämänsuunta positiiviseks. Ja muutinkin. Kunnes se käännettiin negatiiviseks. Yritän parhaalla tahdollani pitää itteni pystyssä. Kauanko pystyn, sitä en tiiä. Mut tän romahduksen jälkeen tarviin aikaa miettiä kaikki asiat uudelleen. Ihan niinkun vaivalla koottu 1000 palan palapeli olis sotkettu. Mut tällä kertaa mä kokoon sen oikein.
Pohjalta on suunta ylöspäin. Sinne mä yritän mennä.
Mutta tänään, joku muuttu. Menetin ystäviä ihan liikaa, enkä edes tehny mitään. Jouduin kusetuksen kohteeks. Musta puhuttiin paskaa.
Mutta en aijo myöskään unohtaa sitä, kuinka Camu piristi mua. Mirabella myötäeli tätä tunnetta. Ja tuntemattomatkin tuli kehuun sitä mielipidepostausta, siinä on ensimmäinen syy hymiöön :)
Tänään myöhemmin todennäkösesti postaan uudestaan, kun oon saanu ajatukset selviks. Ne meni umpisolmuun.
Elämä on liian lyhyt murehtimiselle. Mutta nyt, mun on vihdoin pakko murehtia. Muuten patoon vaan kaiken sisälleni, ja se päivä, kun päästäisin sen kaiken ulos... Pelkään etten itekkään kestäis sitä.
Mutta nyt teille, rakkaat lukijat: Ootte mun tärkeimmät myötäeläjät. Ja kiitos jo etukäteen teille, jotka tuutte puhuun mulle tästä. Tiiän että teitä tulee, niin käy aina.
Pysykää positiivisina rakkaat!
♥Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti